Tavoitematriisit ruotsin ja uskonnon lukiokursseilla

tavoitematriisi_bloggaus

Katkelma uskonnon tavoitematriisista

 

Pitkään on puhuttu, että lukioihinkin olisi tulossa osaamisperustainen arviointi. Poluttamo-hankkeen suunnitteluvaiheessa pohdittiin miten lukiokurssien sisältöjä voitaisiin purkaa auki siten, että niiden tavoitteet hahmottuisivat opiskelijoille paremmin. Samalla pohdittiin miten opiskelijoiden itseohjautuvuuttaa ja tavoitteiden asettamista voitaisiin vahvistaa.

Hämeenlinnan lyseon lukiossa lähdettiin rakentamaan tavoitematriisejä ruotsin ja uskonnon opettajien toimesta. Itsenäinen opiskelu vaatii opiskelutaitoja, jotka vaikuttavat matriisin toteuttamistapaan. Ruotsin opettajat totesivatkin, että heidän kohdallaan ensimmäisen vuoden opiskelijat eivät vielä ole niin kokeneita, motivoituneita tai oman taitotasonsa tuntevia ruotsin opiskelijoita, että itseohjautuva opiskelu vielä onnistuisi. Toisaalta taas uskonnossa tarve kohdistui OPS-uudistuksen jälkeiseen ykköskurssiin, jonka sisältö oli muodostunut todella laajaksi.

Erilaisten testailujen jälkeen ruotsin tavoitematriisikurssiksi valikoitui RUB5. Pohjana käytettiin SanomaPron kirjasarjaa. Kurssin sisällöt purettiin tavoitteiksi ja tehtäviksi kurssin arvosanan mukaisesti. Mitä pitää oppia ja osata, jotta saa 5-6, 7-8 tai 9-10. (Ruotsin tavoitematriisi)

Uskonnon UE1 kuvattiin auki sisällöllisinä tavoitteina – olenko ymmärtänyt ja osaanko -näkökulmasta. Kurssin alussa opiskelijat asettivat itselleen tavoitteen taitajataso 9-10, osaajataso 8-7, harjoittelijataso 6-5. Näitä tavoitteita vastaamaan opettaja loi aineistopolun Tabletkoulun materiaalien pohjalta. (Uskonnon tavoitematriisi)

Kokemukset molemmista aineista olivat kannustavat. Opiskelijoiden arvio omasta tasosta vastasi pääsääntöisesti myös opettajan näkemystä. Uskonnossa mielenkiintoista oli kurssin lopussa järjestetty ryhmäarviointikeskustelu, jossa jokainen opiskelija kertoi oman tavoitteensa, arvionsa omasta osaamisestaan ja sekä perustelut arviolleen. Kehitettävää kuitenkin on, matriisit ovat vielä aika työläitä ja erityisesti suoritusorientoituneelle matriisi saattaa lisätä paineita. Toisaalta ne selkeyttävät mitä tavoitteiden saavuttaminen vaatii.

Ruotsin pilottien kokemuksista voit kuunnella podcastin, jossa Hämeenlinnan lukion apulaisrehtoria, ruotsin opettaja Tuija Tialaa haastattelee Kaisa Honkonen Suomen eOppimiskeskuksesta.

Mainokset

Poluttamo-seminaari – analytiikkaa, visualisointeja ja ohjausta toisen asteen opiskelijan tueksi

Poluttamo – oma digipolku oppimiseen -hanke järjestää päätösseminaarin Helsingissä 21.11.2018. Luvassa on sekä asiantuntijapuheenvuoroja että työpajoja, aiheina mm. tekoäly, datan visualisointi, oppimisanalytiikka sekä erilaiset ohjauksen menetelmät.

Tervetuloa mukaan!

Aika
21.11.2018 klo 8.30-16.00

Paikka
Taitotalo
Valimotie 8, Helsinki

Ohjelma

8.30 Aamukahvi, ilmoittautuminen ja Poluttamon tuotoksiin tutustuminen

9.00 Tilaisuuden avaus Kaisa Honkonen, Suomen eOppimiskeskus ry

9.10 Tekoäly ja oppiminenAnu Passi-Rauste, HeadAI

9.50 Datan visualisointi ja sen merkitysJuuso Koponen, Koponen+Hildén

10.30 Siirtyminen työpajoihin

10.45-12.00 Työpajat

Multimodaaliset työvälineet Miten HOPS visualisoidaan?
Onko visuaalisoidusta HOPSista / HOKSista hyötyä?VOPS & digiloikka
Miten opo innostui oppimisanalytiikasta ja mitä datasta voisi löytyä omaan työhön?

12.00 LOUNAS (omakustanteinen)

13.00 Opiskelijan digituettu opinpolku, jossa on sallittua tehdä virheitä ja oppia niistäJari Välkkynen, Ammattiopisto Tavastia

13.45 Multimodaalisuus jokaisen oppijan tukena oppimateriaaleista ePortfolioonMerja Saarela, HAMK

14.30 Työpajat

Koe oppimisanalytiikka! Tavoitematriisit ja oman opiskelutavoitteen asettaminen omilla työvälineillä

Aikaa opinnoille

Toisen asteen opiskelijoiden Vertaisvalmennus-menetelmä
Kylmä keikka
– tiedä tai tuhoudu!
Educational escape room -tyylinen tiedonhallintataitojen peli toisen asteen opiskelijoille ja muillekin tietoa tarvitseville
Osaamismerkit opetuksen tukena

Yrittäjyyden osaamismerkki

16.00 Tilaisuus päättyy

Toista syksyä kohden

Syksy on monin paikoin käynnistynyt huiskeella. Heinä-elokuun vaihteessa lomilta palattiin uusin ideoin ja täynnä tarmoa.

Poluttamon osalta lukuvuosi 2017-2018 on todellinen näytön paikka. Olemme kehittäneet vajaan kahden vuoden aikana monia uusia menetelmiä testaamalla, pilotoimalla ja niistä oppimalla. Nyt tänä lukuvuonna lähdemme viemään oppeja edelleen eteenpäin ja todentamaan, että tähänastiset päätelmät vastaavat todella sitä oikeaa todellisuutta.

Visuaaliset HOPSit ovat jo siinä vaiheessa, että tiedämme niiden auttavan opiskelijaa hahmottamaan, miten opinnot etenevät. Tavoitematriisien kytkeminen visuaaliseen HOPSiin ja se, miten opiskelija näkee tavoitteensa muuttuvan konkreettiseksi esim. käyttämällä erilaisia osaamismerkkejä on yksi mielenkiintoisista talven kokonaisuuksista. Hämeenlinnan lyseon lukiolaisten osaamismerkkejä on työstetty yhdessä partiolaisten, Hämeenlinnan yrittäjien ja muiden tahojen kanssa. Partiolaisten maailmassa merkkejä on suoritettu aikojen halki. Jokainen asiaan vihkiytynyt pystyykin tulkitsemaan hihansuun merkeistä osaamisen. Vastaavaa mallia haetaan nyt lukiolaisille, pinta- ja autokiltalaisille. Sudenpennusta Vaeltajaksi. Kisällistä mestariksi.

Oppimisanalytiikka ja tietosuoja-asetus, niiden yhteensovittaminen, lupakäytänteet ja tulkinnat. Kuinka oppimisanalytiikka ei tuota leimaavaa arviota vaan positiivisia uusia mahdollisuuksia? Kuinka luomme myönteisen tunnustamisen ilmapiirin? Kuinka luomme mahdollisuudet oman elämän arvioinnin kehittämiseen?

Poluttamon yksi tärkeistä kysymyksistä oli kuinka tukea oppijaa kasvamaan aktiiviseksi oppijaksi. Olemme kesän aikana testanneet mm. erilaisia sovelluksia elämänhallinnan tukemiseksi. Todella hienoja kokonaisuuksia on paljon, mutta nostaakseni yhden esiin: mielenkiintoinen palvelu on Headsted. Sivustolla kerrotaan, että “Headstedin ohjelmat perustuvat tutkittuihin psykologian ja psykoterapian menetelmiin.” Palvelun kehittäjät ovat alan tutkijoita, jotka ovat tehneet aikaisemmin töitä mm. Jyväskylän yliopiston ja VTT:n tutkimusprojekteissa.

Palvelussa on hienosti otettu huomioon myös multimodaalisuus. Palvelun kautta käytössä olevat harjoitukset on toteutettu sekä tekstillisinä kokonaisuuksina että audiotiedostoina.

Tulemme kokoamaan pienen yhteenvedon testeistämme ja mikäli mieleesi tulee palvelu, jota meidän kannattaisi testata, pistä vinkki Kaisalle (kaisa.honkonen@eoppimiskeskus.fi).

Eipä näistä elämänhallinnan appseista haittaa ole meille hanketyöläisillekään. Varmaan meille jokaiselle on hyvä muistuttaa riittävästä unensaannista ja että työ tulee parhaiten tehtyä, kun pitää huolta sekä mikro- että makrotauoista. (Lisää HS-artikkelissa Tehokas työpäivä on täynnä taukoja). Tänään on perjantai, joten taitaa olla aika ottaa se makrotauko eli siirtyä viikonlopun viettoon.

Kaisa Honkonen / Suomen eOppimiskeskus ry