Artikkeli julkaistu SeOppi 1/2018 -lehdessä.

Teksti: Raisa Laukkanen, Kansalaisfoorumi

Kuva: Raisa Laukkanen

Olen taidekasvattajana oppinut yhdistämään eri ilmaisukanavien samanaikaisen hyödyntämisen eli multimodaalisuuden ensisijaisesti taidekokemuksiin. Taiteen yhteydessä puhutaan myös moniaistisuudesta. Poluttamo-hankkeessa sain asiaan uuden ulottuvuuden, kun tutustuin multimodaalisuuteen verkkosivujen saavutettavuuden näkökulmasta. Multimodaalisuus on Poluttamo-hankkeen läpileikkaava teema, ja se on yhteisöllisen taidekasvatuksen kautta mukana myös Kansalaisfoorumin hankkeessa soveltaman vertaisvalmennuksen menetelmissä. Taidekasvatuksesta voi ammentaa syvyyttä multimodaalisuuteen, esimerkiksi hyödyntämällä kehollisuutta ja taiteen tietoa.

Taiteessa multimodaalinen ja kehollinen lähestymistapa on aina ollut luonteva, ja nykytaiteen teoksissa yhdistyvät usein ääni, kuva ja fyysiset aistimukset. Lisäksi taidekasvatuksessa puhutaan taiteen tiedosta, joka on luonteeltaan hyvin erilaista kuin tieteellinen tieto. Taiteen tieto ei tarkoita taidehistorian tuntemusta tai taiteen tekniikoiden hallintaa, vaan se liittyy ihmisen kokemuksellisuuteen, toisten kohtaamiseen, maailman näkemiseen eri tavoin, ja auttaa turvallisesti ymmärtämään, ettei lopullista totuutta ole.

Kehollisuutta ja taiteen tietoa hyödynnetään jo terapeuttisina menetelminä, mutta keholliselle ja taiteelliseen toimintaan keskittyvälle vertaisvalmennuksellekin on paikkansa. Poluttamo-hankkeessa vertaisvalmennusta on käytetty toisen asteen opiskelijoiden opiskelun tukemiseen dialogisia, draamallisia ja erilaisia kuvallisia menetelmiä soveltaen. Elämän suunnan valinta ei nimittäin tapahdu vain älyllisellä ja tiedostetulla tasolla, vaan se on moniulotteisen identiteettityön tulosta. Ammatinvalinta on tunteisiin perustuva päätös, jossa esteettisellä ulottuvuudella on osansa. Sitä puolta vain harvoin sanallistetaan, ja perusteluissa viitataan käytännöllisiin tai järkisyihin. Yhteisessä taiteellisessa toiminnassa tuotettu kokemus voi joskus tarjota merkittävämpää vertaistukea kuin sanallisesti ilmaistu.

Myös verkkopalveluiden multimodaalisuus tarkoittaa käytännössä erilaisin kehollisin tavoin sisällön lähestymistä. Koska taiteessa olennaista on mahdollisten maailmojen testaaminen, voisivat taiteelliset menetelmät ja ajatus taiteen tiedosta tarjota myös saavutettavuuteen kiinnostavia mahdollisuuksia. Jos suurin osa digitaalisista palveluista on rakennettu näköaistin varaan, muuttuuko tiedon ja kokemuksen luonne olennaisesti ilman näköaistia? Mitä on digitaalisten palveluiden estetiikka ilman näköaistia?

Saavutettavuus on kuitenkin se kohta, jossa taiteen multimodaalisuus eroaa verkkopalveluiden multimodaalisuudesta. Varsinkin materiaaliin sitoutumattomien nykytaiteen teosten ymmärtäminen ja tulkinta vaativat niiden multimodaalisen ja ilmiölähtöisen luonteen ymmärtämistä, mikä tekee nykytaiteesta joskus hankalasti lähestyttävää. Nykytaiteen museossa hämmentävää teosta tutkaillessaan voikin tuntea itsensä havaintokyvyiltään hyvinkin rajoittuneeksi, vaikka teos kosiskelisi kaikkia aisteja.