Kylmä keikka ihastutti Mobiilikesäkoulussa

Poluttamo-hanke osallistui elokuussa Espoossa järjestettyyn Mobiilikesäkoulu-tapahtumaan, jossa otettiin mobiiliutta ja digitaalisuutta haltuun yhteisöllisesti osallistujien vetämissä pajoissa. Mukana oli kaikkiaan noin 60 mobiilioppimisesta kiinnostunutta opettajaa, kehittäjää, yrittäjää ja muuta toimijaa.

Poluttamo veti tapahtumassa Kylmä keikka – tiedä tai tuhoudu -toimintapistettä, jossa osallistujat pääsivät pelaamaan hankkeessa tuotettua tiedonhankintataitoja hiovaa peliä. Kahden päivän aikana maailma pelastui useampaan kertaan – pelaajia kertyi reilut parikymmentä.

Intensiivisen pelituokion jälkeen pelaajaryhmät antoivat myös palautetta pelin toteutuksesta ja sisällöistä. Tiedonhankintataitojen lisäksi pelaajat huomasivat treenanneensa myös ryhmätyötaitoja sekä itsehillintää.

“…menetimme pisteitä ja minulle kapteenina ja kilpailuhenkisenä ihmisenä se tuotti tuskaa sekä hieman kiristi puhetyyliäni. Mainittiin mm. toisen jäsenen lankulle kävelemään passittaminen. “

Palautteista saatiin toki paljon arvokasta evästä myös Kylmän keikan jatkokehittelyyn. Peli oli monelle uusi, mutta tervetullut tuttavuus. Vielä tapahtuman päätteeksi järjestetyssä Mobiilioppimisen verkoston kokouksessakin osallistujat nostivat Kylmän keikan esiin yhtenä tapahtuman parhaista sisällöistä.

Kylmä keikka on kehitetty ESR-rahoituksella, ja lisensoitu CC-by-SA lisenssillä. Peliä voi pelata vapaasti verkossa ja myös kaikki lisäaineistot löytyvät tulostettavassa muodossa pelin sivustolta.

Tutustu peliin: http://eoppimispalvelut.fi/poluttamo/
Bloggaus pelin tekemisestä: https://poluttamo.fi/2018/04/11/kylma-keikka-tieda-tai-tuhoudu/

Advertisement