Webinaaritallenne: Vertaisvalmennus toisella asteella

Webinaaritallenne 22.5.2018

Vertaisvalmennus on pari- ja ryhmätoimintaa, jossa opiskelijat tukevat toisiaan paitsi opiskeluun myös muuhun elämään liittyvissä asioissa. Toiminta nojaa ajatukseen, että opiskelijoiden hyvinvointi ja opinnoissa jaksaminen vahvistuu luotettavien vertaisten tuella, jolle on tärkeää raivata aikaa myös oppilaitosympäristössä.

Asiantuntijana Minna Lepistö, Kansalaisfoorumi.

Advertisement

Tuotteistustyöpaja Helsingissä 7.6.2018

Kuva: Raisa Laukkanen

Tervetuloa Poluttamo-hankkeen tuotteistustyöpajaan torstaina 7.6.2018 kello 9.00 – 16.30.

ESR-rahoitteisen Poluttamo – oma digipolku oppimiseen -hankkeen tavoitteena on tarjota tukea toisen asteen opiskelijalle oman opintopolun selkiyttämiseen, opinnoissa etenemiseen sekä ammatilliseen kasvuun ja kehittymiseen.

Poluttamo-hankkeessa olemme suunnitelleet, toteuttaneet ja kokeilleet monia erilaisia toisen asteen opintoihin ja etenkin sujuvien siirtymien tehostamiseen suunnattuja työtapoja ja työmenetelmiä. Näitä ovat esimerkiksi henkilökohtaistetut ja visualisoidut oppimissuunnitelmat, ePortfoliot, oppimisanalytiikan hyödyntäminen (opintojen suunnittelussa ja ohjauksessa), osaamismerkit ja vertaisvalmennus. Haluamme hankkeessamme avata näitä mahdollisuuksia myös muiden toimijoiden hyödynnettäviksi ja edelleen kehitettäviksi.

Kesäkuun työpajassa työstämme Poluttamo-hankkeen aikana tuotettujen aihioiden tuotteistamista. Päivän aikana käsittelemme mm. seuraavia teemoja:

  • Poluttamon tarjooma ja sen hyödyntämisen mahdollisuudet
  • Palvelumuotoilu ja tuotteistaminen: asiakastarpeesta palvelupolkuun
  • Tuotteistuscaset eli mitä voimme oppia tuotteistuksen erilaisista caseistä
  • Käytännön tuotteistus: tuotteistamispolku ideoinnista hinnoitteluun ja ansaintaan.

Tuotteistustyöpajamme järjestetään Helsingissä Regus Bulevardi​n tiloissa osoitteessa Bulevardi 7. Sinulla on tarvittaessa mahdollisuus osallistua työpajaan myös verkon välityksellä, joskin suosittelemme mahdollisuuksien mukaan osallistumista Helsingissä paikan päällä.

Tuotteistustyöpajan vetää Ari-Matti Auvinen ja tilaisuus on osanottajille maksuton.

Ilmoittautumiset 1.6.2018 mennessä

Lisätietoja
ama.auvinen(at)hci.fi

Webinaaritallenne: Multimodaalisuus, ePortfoliot ja oppiminen

Webinaaritallenne 8.5.2018

Miten erilaista oppimista ja osaamisen osoittamista voidaan tukea multimodaalisten ominaisuuksien avulla? Kuinka multimodaalisuutta voidaan hyödyntää aineiston saavutettavuuden parantamisessa ja esittämisen rikastamisessa? Mitä apua teknologia tuo osaamisen dokumentointiin ja näyttämiseen?

Asiantuntijoina Merja Saarela ja Tarjaleena Tuukkanen Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Tarjaleena Tuukkasen osio multimodaalisista työkaluista ja ePortfolioista alkaa kohdassa 8:39. Webinaarin alussa teknisten ongelmien vuoksi katkennut Merja Saarelan osuus jatkuu kohdassa 35:25.

Esitysdiat

Multimodaalisuus ja oppiminen, Merja Saarela

Webinaarilinkkejä

Tutustuthan myös muihin Poluttamo-webinaareihin.

Poluttamo-webinaari: Vertaisvalmennus toisella asteella

22.5.2018 klo 14.00-14.30
Webinaarihuoneen osoite:
http://eoppimiskeskus.adobeconnect.com/poluttamo/

Kuva: Raisa Laukkanen

Vertaisvalmennus on pari- ja ryhmätoimintaa, jossa opiskelijat tukevat toisiaan paitsi opiskeluun myös muuhun elämään liittyvissä asioissa. Vertaisvalmentajiksi koulutetaan vapaaehtoisia opiskelijoita ja heidän opettajiaan tai muita oppilaitoksen henkilöstöön kuuluvia. Yhdessä käsiteltävät aiheet ovat sellaisia, jotka tuntuvat valmennukseen osallistuvista opiskelijoista itsestään tärkeiltä ja joihin he haluavat tukea. Näitä voivat olla esimerkiksi opiskelumotivaatioon, arjen rytmittämiseen tai omien unelmien tavoitteluun liittyvät kysymykset.

Yhteistoiminta perustuu pareittain ja ryhmissä tehtäviin toiminnallisiin harjoitteisiin, keskusteluun ja kuunteluun. Toiminta nojaa ajatukseen, että opiskelijoiden hyvinvointi ja opinnoissa jaksaminen vahvistuu luotettavien vertaisten tuella, jolle on tärkeää raivata aikaa myös oppilaitosympäristössä.

Tule kuulemaan lisää vertaisvalmennuksesta ja sen käytännön toteutuksen mahdollisuuksista.

Webinaari on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittautumislomake

Webinaariosallistujan ohjeet

Poluttamo-webinaari: Oppimisanalytiikka opiskelijaprofiloinnissa

Mitä tietoja tarvitaan opiskelijaprofiilien luomiseksi? Miten tiedosta luodaan asiakasymmärrystä lisäävät profiilit? Miten opiskelijaprofiileista saatua tietoa voidaan hyödyntää oppilaitoksessa?

29.5.2018 klo 14.00-14.45
Webinaarihuoneen osoite:
http://eoppimiskeskus.adobeconnect.com/poluttamo/

Webinaarissa tarkastelemme Nettilukion opintonsa päättäneiden ja nykyisten opiskelijoiden profiileja ja persoonia. Kerromme, kuinka ne luotiin ja millaisia opiskelijapersoonia oppilaitoksessa opiskelee. Lisäksi kerromme kehittämisehdotuksia profiileille ja pohdimme kuinka profiileja voidaan hyödyntää oppilaitoksen eri toimijoiden keskuudessa.

Kuvakaappaus Nettilukiolaisen monet kasvot -julkaisusta - Klaara Kettunen ja Olli Oppimummo

Kuvakaappaus Nettilukiolaisen monet kasvot -julkaisusta.

Opiskelijatietoa saimme oppilashallintojärjestelmän sisältämästä datasta sekä haastattelemalla verkko-ohjaajia. Tutkimuksen perusteella saimme luotua kuusi erilaista opiskelijaprofiilia: Tavoitteelliset, Varttuneemmat, Kotiäidit, Nuorisolukiosta Nettilukioon siirtyvät, Alaikäiset ja Keskeyttäjät. Kerätyn tiedon perusteella profiilien ominaisuuksista saatiin selville mm. todennäköisimmät valmistujat ja keskeyttäjät. Lisäksi tutkimus auttoi ymmärtämään, mikä on opiskelijan pohjimmainen tarve opiskella Nettilukiossa.

Tutkimuksen tekijät ja webinaarin asiantuntijat:
Mia Pesonen (Otavan Opisto)
Lasse Hirsjärvi

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumislomake

Webinaari on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa mukaan!

Webinaariosallistujan ohjeet

Omille poluille! Yksilöllisen pedagogiikan ja ohjauksen koulutuspäivä

Teksti: Saara Kotkaranta, Riikka Turpeinen ja Sari Jaaranen
Kuvat: Aki Luostarinen

Lauantaina 7.4. kokoonnuimme Otavan Opiston juhlasaliin oppimaan yksilöllistä ohjausta ja pedagogiikkaa. Tällä kertaa koulutuspäivän järjesti Poluttamo-hanke.

Koulutuspäivän avasi Merja Saarela HAMK:sta aiheenaan multimodaalisuus ja universal design for learning (UDL). Hän kertoi meille, kuinka voimme erilaisin menetelmin ja välinein auttaa opiskelijoita motivoitumaan paremmin ja opiskelemaan tasavertaisemmin sekä toisaalta tuomaan omaa osaamistaan esiin paremmin. Merja toi vahvasti esiin sen, että ei ole olemassa keskiverto-oppijaa, vaan on olemassa monenlaisia oppijoita, joilla on erilaisia vahvuuksia tai toisaalta erilaisia oppimisen rajoitteita. Näin ollen oppimateriaalikin pitäisi tarjota erilaisissa muodoissa. Ensi syksynä tähän yhdenvertaiseen materiaalien saavutettavuuteen meitä julkisia tahoja velvoittaa saavutettavuuslakikin.

Merja Saarela esittelee multimodaalisuutta

Miksi kannattaa käyttää multimodaalisia tehtävänantoja? Merja Saarela esittelee aihetta osallistujille.

Pääsimme kokeilemaan ihan käytännössä kuinka esimerkiksi puhelin kääntää puhetta saman tien kirjoitetuksi tekstiksi, tai kuinka kirjoitettua tekstiä voi kuunnella sopivalla sovelluksella. Tai kuinka voimme tehdä tekstitettyjä videoita. Mietimme myös kuinka voimme omassa työssämme tehdä multimodaalisia tehtävänantoja tai tarjota monipuolisia oppimateriaaleja.

Linkki Merjan esitysmateriaaliin

Iltapäivällä järjestettiin kaksi työpajakierrosta. Työpajojen aiheina olivat oppimisanalytiikka, sähköinen arviointi, hyvinvointisovellukset, visuaalinen HOPS eli VOPS sekä Muikku-oppimisympäristö.

Oppimisanalytiikkaa esittelivät Markus Kitola Turun yliopiston ViLLE-tiimistä sekä Anu Konkarikoski koulutuskuntayhtymä Tavastialta. Kitola kertoi ViLLE-analytiikkatyökalun pilottikokemuksista lukio-opinnoissa: ViLLEä on tähän mennessä testattu mm. matematiikan ja äidinkielen kursseilla, jolloin osa oppitunneista on muutettu sähköiseksi ViLLE-tunneiksi. Näillä tunneilla harjoitellaan opiskeltavia asioita erilaisten automaattisesti arvioitavien tehtävien ja pelien avulla. Tavoitteena on ollut parantaa opiskelijoiden oppimistuloksia ja motivaatiota ja luoda opiskelijalle oma henkilökohtainen opintopolku, jossa järjestelmä poimisi kullekin opiskelijalle soveltuvia tehtäviä.Tavastialla ViLLE-työkalu on ollut käytössä Pintakillan opinnoissa. ViLLEn pelillisyydellä ja visuaalisuudella on saatu edistettyä opintoja ja parannettua yhteistyötä koulun ja työssäoppimispaikkojen välillä.

Kuva koulutustilasta, Anne Rongas esiintyy

Anne Rongas esitteli Pulssi-hankkeen kyselytuloksia.

Anne Rongas kertoi meneillään olevan Pulssi-hankkeen aikana tehdyn kyselyn tuloksista omassa työpajassaan. Hyvinvointisovellus-työpajassa kokeiltiin Suomen
Mielenterveysseuran kehittämää Mun mieli -sovellusta Kari A. Hintikan johdolla. Muikku- ja VOPS-pajoissa tutustuttiin Otavan Opiston omaan oppimisympäristöön Muikkuun ja sen yhteyteen laadittuun opintojen visualisointityökaluun. Esittelijöinä olivat Miia Siven, Sari Jaaranen, Riikka Turpeinen ja Saara Kotkaranta.

Päivän lopuksi Leena Ståhlberg Suunta-palveluista herätteli ajatuksia siitä, kuinka lukio voisi tukea nuorta omannäköisen elämän rakentamisessa. Tästä puheenvuorosta päällimmäisenä jäi mieleen se, kuinka suuri merkitys opiskelijan kohtaamisella on. Yksittäiset kohtaamiset eivät ole koskaan yhdentekeviä ja siksikin – myös kiireen keskellä – tulisi keskittyä opiskelijaan ja muistuttaa itseään siitä, että minä olen tätä ihmistä varten juuri nyt.

Poluttamo-webinaari: Multimodaalisuus, ePortfoliot ja oppiminen

8.5.2018 klo 14-15
Webinaarihuoneen osoite:
http://eoppimiskeskus.adobeconnect.com/poluttamo/

Webinaarissa tarkastelemme sitä, miten erilaista oppimista ja osaamisen osoittamista voidaan tukea multimodaalisten ominaisuuksien avulla. Tavoitteena on avata erilaisen oppimisen yhteyksiä informaatioteknologian tarjoamiin esittämisen ja ilmaisemisen mahdollisuuksiin.

Raisa Laukkasen livemuistiinpanot Poluttamon ITK-workshopista 11.4.2018

Multimodaalisuutta käsiteltiin myös Poluttamon ITK-workshopissa. Tutustu Raisa Laukkasen livemuistiinpanoihin klikkaamalla kuvaa.

Oppimista tukevien opetusratkaisujen osalta avaamme sitä, kuinka opiskelija ja opettaja voivat hyödyntää multimodaalisia ominaisuuksia aineiston saavutettavuuden parantamisessa ja esittämisen rikastamisessa.

ePortfolioiden osalta tarjoamme näkymiä siihen, miten teknologiaa voidaan hyödyntää osaamisen dokumentointiin ja näyttämiseen.

Asiantuntijoina Merja Saarela ja Tarjaleena Tuukkanen Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumislomake

Webinaari on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa mukaan!

Webinaariosallistujan ohjeet

ITK2018: Analytiikka monimuotoisen oppimisen tukena

Koko päivän Poluttamo-workshopimme ITK:ssa jakautui kolmeen eri settiin, joissa jokaisessa oli tarjolla kaksi eri teemaa. Osallistujat poluttivat itse itsensä kiinnostaviin teemoihin ja saivat hakea kustakin teemasta osaamismerkkiä kertomalla merkkihakemuksessaan, miten hyödyntävät ko. oppia omassa työssään.

Jari Välkkynen esittelee workshopin analytiikkadataa.

Jari Välkkynen esittelee workshopin analytiikkadataa.

Iltapäivän pajassa Anu Konkarikoski ja Jari Välkkynen keskusteluttivat osallistujia opiskelijan yksilöllisen polun seurannasta ja monimuotoisen oppimisen digituesta. Kaikki pääsivät kirjautumaan esimerkkikurssille ViLLE-oppimisjärjestelmään ja tekemään erilaisia käytännön oppimisen tukena toimivia Pintakäsittelyalan tehtäviä. Valkokankaalla oli samalla auki opettajan maisema ryhmän analytiikkadataan, joka perustuu tehtävistä kertyneisiin pisteisiin. Näin analytiikasta saatiin osallistujille omakohtainen kokemus.

Kilpailuhenkisimpiä suhde muiden opiskelijoiden kerryttämiin pisteisiin motivoi hakkaamaan tehtäviä entistä innokkaammin. Heille olisi mahdollisesti hyötyä pistetaulukoista muutenkin, mutta tietenkään normaalitilanteessa opiskelijat eivät voi nähdä toistensa saavutuksia opettajan tavoin.

Poluttamo-workshop ITK-konferenssissa

Moni tarttui myös ViLLEn opiskelijakäyttöliittymän epäloogisuuksiin. Lean-johtajat olisivat olleet tyytyväisiä, jos ensi kertaa käyttävien kokemukset olisi saatu kirjattua ylös parantamaan seuraavan käytettävyyden parantamiskierroksen tuloksia.

Eniten keskusteltiin lopulta siitä, millä tavoin digiä kannattaa käyttää autenttisen, tekemällä oppimisen lomassa, sillä eihän useimpien ammattien oppiminen tapahdu tietokonetta renkkaamalla. Poluttamosta on luvassa kevään aikana mallinnus siitä, mitä asioita pitää huomoida, kun analytiikkaa hyödyntävää digiympäristöä rakennetaan monimuotoisen oppimisen osaseksi.

Vive-virtuaalilasien testausta Poluttamo-workshopissa 11.4.2018

Ammattiopisto Tavastiasta oli myös kokeilussa Vive-virtuaalilaseille rakenteilla oleva ruiskumaalisimulaattori. Tällainen kevytversio simulaattorista maksaa alle 10 000 €, laitteisto vain muutamia tuhansia euroja ja sillä on mahdollista säästää materiaalikuluissa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada simulaattorit ja niiden tuottama tieto osaamisen kehittymisen vaiheesta osaksi opiskelijan yksilöllistä oppimispolkua. Simulaattorihuumassa on myös hyvä pitää jäitä hatussa: simulaattorit ovat parhaimmillaan toistoa vaativien ja harvinaisten tilanteiden harjoittelussa. Kannattaa myös miettiä, onko tarpeen järjestää opiskelijalle lasit päähän, vai saavutetaanko sama tulos esim. omalle mobiililaitteelle tehdyn pelin tai simuloinnin avulla.

Teksti ja kuvat: Anu Konkarikoski

ITK2018-workshop tarjoaa myös osaamismerkkejä

Poluttamo-osaamismerkin kuvaPoluttamon ITK2018-workshopissa voit tehdä omaa osaamista näkyväksi osaamismerkeillä. Workshop järjestetään huomenna keskiviikkona 11.4.2018. Mukaan mahtuu vielä, osallistuminen on maksutonta.

Poluttamon kantava ajatus on tukea toisen asteen opiskelijaa oman opintopolun selkiyttämisessä, opinnoissa etenemisessä sekä ammatillisessa kasvussa ja kehittymisessä. Tule mukaan osallistumaan ja keskustelemaan pedagogiikan ja ohjauksen tulevaisuudesta. Koe ja oivalla uusia tapoja hyödyntää teknologiaa osaamisen kasvattamisessa ja näkyväksi tekemisessä.

Yhtenä teemana on osaamismerkit. Omnian työpajaosuudessa esitellään malli, jolla autoalan opiskelijat tekevät osaamistaan näkyväksi ”badgeilla”. Myös Poluttamo-workshopin osallistujille on tarjolla omat osaamismerkit. Niiden avulla konkretisoidaan osaamismerkkien suunnittelu, tuottaminen ja niiden hakeminen.

Kolmea ensimmäistä osaamismerkkiä voivat hakea workshopin osallistujat. Neljättä osaamismerkkiä voivat hakea kaikki, jotka jakavat ajatuksiaan ITK2018-konferenssista.

Hae osaamismerkkisi tästä:

Jos sinulla ei vielä ole osaamismerkkipassia, jonne merkit tuot ja josta niitä jaat, katso ohje OpenBadgePassport-palvelun käyttöönottoon.

Katso myös webinaariesitys osaamismerkeistä.

ITK-workshop: Digiajan oppimispolkuja ohjaamassa

Raisa Laukkasen livemuistiinpanot Poluttamon ITK-workshopista 11.4.2018

Kuva: Raisa Laukkanen

Poluttamo oli mukana Hämeenlinnassa 11.-13.4.2018 järjestetyssä ITK2018 – Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa -konferenssissa.

Digiajan oppimispolkuja ohjaamassa -workshop

Aika: 11.4.2018 klo 10-17

Koe ja oivalla uusia tapoja hyödyntää teknologiaa osaamisen kasvattamisessa ja näkyväksi tekemisessä.

Raisa Laukkasen livemuistiinpanot Poluttamon ITK-workshopista 11.4.2018

Kuva: Raisa Laukkanen

Päivän aikana testasimme menetelmiä ja sovelluksia sekä keskustelimme pedagogiikan ja ohjauksen tulevaisuudesta. Fasilitaattorit ovat itse olleet kehittämässä ja pilotoimassa menetelmiä aidoissa tilanteissa omien opiskelijoidensa kanssa. Testissä oli myös Vive-VR-maaliruiskusimulaattori. Päivästä sai osaamismerkin.

Työpaja oli tarkoitettu opetushenkilöstölle, opoille, suunnittelijoille sekä oppilaitosjohdolle.

Työpajat

Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa -konferenssi – 11.-13.4.2018, Hämeenlinna

Kukin osallistuja sai valita kolme työpajaa kuudesta. Työpajoja oli käynnissä aina kaksi rinnakkain.

  1. Multimodaalisuudesta oppimisessa ja portfolioissa
  2. Merkityksellistä osaamista osaamismerkeillä
  3. Vertaisvalmennuksella suuntia tulevaisuuteen
  4. Tee tutkinnon osaa monimuotoisesti ViLLEssä ja tutustu analytiikkaan
  5. Kylmä keikka -escape room – tiedonhallintataidot kuntoon
  6. Opintojen visualisoinnilla ryhtiä opiskeluun