Poluttamon ohjausryhmä kokoontui tänään torstaina 20.10. Liisa Ilomäen johtamana toiseen kokoukseensa. Hankkeen toinen maksatuskausi päättyi elokuun lopussa ja on tullut aika raportoida toiminta sekä ohrylle että rahoittajalle.
Kesäkuisessa avauskokouksessa sovittiin, että toiminnallinen raportti lähetetään ohrylle viikkoa ennen kokousta, jotta jäsenet ehtivät rauhassa tutustua maksatuskauden toimintaan sekä tarpeen tullen esittää lisäkysymyksiä hankkeen toteuttajille ennen ohjausryhmän kokousta. Aktiivinen ohjausryhmä voi kokemuksellaan tuoda hankkeeseen uusia näkökulmia ja avata reittejä, joita arjen vilskeessä ei muuten tule huomanneeksi.
Toiminnallinen raportti pohjautuu tietenkin hankesuunnitelmassa määritetyille tavoitteille. Poluttamossa ne ovat seuraavat:
- Kohderyhmän opiskelun keskeyttämismäärän vähentyminen.
- Enemmän kurssisuorituksia sekä tutkintoja suhteessa aiempaan.
- Jatko-opintoihin jatkavien määrän lisääntyminen ja jatko-opintovalmiuksien paraneminen.
- Ohjaustoimien menetelmien kehittyminen ja laajentuminen mm. vertaisten aktiivisten toimintamallin avulla.
- Hyviä käytäntöjä oppimisanalytiikan ja opintojen visualisointien hyödyntämiseksi oppijoiden henkilökohtaisten ohjaustoimien kehittämisessä.
- Oppijoiden oman elämänhallinnan, ammatti-identiteetin sekä motivaation tukeminen.
- Oppijan oman opintopolun ja HOPSin reaaliaikaisen visualisoinnin työkalu.
- Konsepteja Opintopolku.fi:n datan avaamisesta oppijan henkilökohtaisten oppimis- ja uravalintojen helpottamiseksi.
- Visuaalinen HOPS, tavoitematriisit ja oppimisanalytiikka jäävät hankkeen jälkeen oppilaitoksille pysyvään käyttöön ja niitä kehitetään edelleen.
- Oppimiskokemuksessa tapahtuu muutos visuaalisen HOPSin vaikutuksesta.
- Hankkeesta saatuja kokemuksia levitetään hanketoimijoiden erilaisten yhteistyöverkostojen kautta.
Osaa näistä asettamistamme tavoitteista on hankala mitata. Ohjausryhmää pyydettiinkin ottamaan kantaa, miten lähtisimme esimerkiksi lähestymään kohtaa “Jatko-opintoihin jatkavien määrän lisääntyminen ja jatko-opintovalmiuksien paraneminen.”
Keskustelun kautta saimme vinkkejä, miten oppilaitokset tällä hetkellä toimivat, mutta kaikista konkreettisin oli Henri Helanderin (Pohjois-Pohjanmaan ELY) ehdotus ottaa yhteyttä keväällä rahoituksen saaneisiin ESR-hankkeisiin kuten MAMKin vetämä Jatkoväylä sekä HAMKin vetämä Nopsa. Näissä hankkeissa nimenomaan pyritään sujuvoittamaan siirtymistä toiselta asteelta jatko-opintoihin.
Kun saamme VOPSin kytkettyä jatko-opintoihin ja mahdollisesti työelämän osaamiskvalifikaatioihin, pystymme Poluttamon avulla luomaan ja selkeyttämään oppijan reittiä kohti ammattia ja työelämää.
Kokousta valmisteltaessa olimme varanneet runsaasti aikaa keskustelulle ja ideoinnille. Näin koordinaation näkökulmasta oli innostavaa huomata, kuinka sitoutuneita ohjausryhmäläiset hankkeellemme ovat. Varattu aika käytettiin hyväksi ja saimme runsaasti ehdotuksia, joiden pohjalta nyt lähdemme ohjaamaan toimintaa eteenpäin.
Seuraavaa ohjausryhmää varten ei teemaa vielä valittu. Hanke elää kiihkeää kehitysvaihetta, joten esiin saattaa hyvinkin nousta kiireisiä aiheita, joihin tarvitaan taas laajempaa katsontakantaa. Kiitokset siis ohrylle tämän päivän kokouksesta. Helmikuussa taas kokoonnutaan!